Ehdin kuin ehdinkin tänään kuntosalin venyttely -tunnille. Ne tärkeät kaksi minuuttia ratkaisivat tämän blockin synnyn. Koska tunti oli niin äärettömän hidastempoista patjalla levitointia, ehti pääni hyperventiloida, tehtä kaikki spurtit & piruetit ja synnyttää lopulta idean tästä blogista.
Blogissa kirjoitan asioista jotka hiertävät kivinä kengässäni. Olen sen verran ikärikas (termi jonka opin tänään), että naurunrypyt näkyvät ja sanat eivät enää pelota. Tai pelottavat ne. Aina. Mutta enää ei ole varaa pelkojen mielistelyyn. Muutoin menetän rajani, pistekirjaimin muokatut ääriviivani.
Lyhyesti. Kyseessä on siis kolmen lapsen äiti. Lapsista kaksi asuu omillaan. Eronnut. Työikäinen ja jotenkuten työhaluinen. Vaihtanut työtä ja ammatti-identiteetiä usein, mutta ei siltikään riittävästi. Ihania ystäviä – ainakin kolme tai neljä. Ikääntyvät vanhemmat – mikä ei liene yllättävää sekään. Omaishoitaja lähemmäs kymmenen vuotta. Rakastaa matkailua ja elämän ihmettelyä – oman ja toisten. Ennenaikaiset vaihdevuodet. Syy: pitkittynyt stressitila. Heikkoudet: aamu-unisuus, jonkinasteinen laiskuus, myöhästely sekä kaikenlaisissa kulkuneuvoissa pummilla matkustelu. Ulkonäkö: ei liian kaunis, mutta ei suoranaisesti rumakaan. Pitää itseään hyvänä tyyppina. Ihmisenä. On päättänyt tämän tammikuisen lauantaiaamun venyttelyn jälkeen opetella selkeäpäistä ja selkeäsanaista elämää.